Pitkäaikaisen esimiehen Aulis Laakson muistelmia

Wäkkärän kalastuskunta / osakaskunta17. 6. 2014

Nyt myytyäni vaimoni Toinin kanssa kaiken omaisuutemme Norsvälsööstä, on aika kirjata joitakin muisteluja lähes viidenkymmenen vuoden ajalta.

Muutimme Hämeestä Poriin töihin, myymälänhoitajaksi Kyläsaaren osuuskauppaan. Takana oli nuoruuden kauppahommat Urjalassa, myyjänä, myymälänhoitajana, urheiluseuran toiminnan vetäjänä, ja pienet opiskelut Suomen Osuuskauppaopistossa Helsingissä. Metsästys ja kalastus olivat harrastuksia jo nuoruudesta. Purot ja järvet ohjasivat luonnostaan kalastuksen pariin.

Uudessa ympäristössä paatin heti hakeutua meren yhteyteen. Kyläsaaressa teetinkin kaksi verkkoa, 40 mm silmällä ja 30m pitkiä. Etelärannan matalalla rannalla sitten aloitin. Kokemus kasvoi, kun syksyllä tuli myrsky ja sain sammalta verkkoihin kymmeniä kiloja. Kalan makuunkin sentään päästiin. 

Mäkisen kaksoset ostivat 1960-luvulla rautaveneen, 8,2 m pitkän, ja siihen pääsin muutaman kerran miehistöksi. Ajettiin mm. Mäntyniemen kautta Ahlaisten lahdelle ja siitä Kuusisaaren kivisen reitin kautta Kumppooseille. Reitti oli kuulemma pojille tuttu aikaisemmilta matkoilta.  Otin haulikon mukaan kun kerrottiin sorsiaolevan saarilla pilvin pimein. 

Wäkkärästä oli varoitettu, siellä olevan tarkkaa valvontaa. Mansikkakarin kupeessa oli hanhia tuulensuojassa. Minä menin pikkuveneellä katsomaan olisiko siinä mahdollisuuksia saaliiseen. Kuinka ollakaan siinä kohtasin Aimo Tammivuoren ensi kerran. Hän tuli kyselemään millä asioilla ollaan. Ongella olin ja haulikko visusti piilossa. 

Matka jatkui perjantai-iltana kohti Kumppooseja. Yövyttiin veneessä, kaikki merilinnut pysyivät vähintään kilometrin päässä. Verkolla tuli muutama ahven ja ongella lisää. Keitettiin niistä rantakalaa saaressa. Päivä kului hyvin aurinkoa ottaen ja meren jylhyyttä ihastellessa. Kaikki kolme kaveriani osoittautuivat melkoisiksi ryyppymiehiksi. Verkot sentään saatiin lasketuksi, vaikka kaikkien kunto ei ollut parhaimmillaan ja tuuli oli selvästi nousemassa. Seuraavana aamuna saimme tasan viisi isoa simppua jo aika pahassa merenkäynnissä. Kotiin ajo olikin jo lähinnä minun vastuullani, muiden kunto oli huono.  Reitti oli nyt mielestäni pelkkää kiveä, kiven vieressä. Saman olen todennut jälkeenpäinkin.

Mökki saareen 

Otin seuraavaksi yhteyttä Pauli Heleniukseen oppiakseni jotain merestä ja reiteistä. Kävimme muutaman kerran Enskerin takana syysverkoilla ja saimme silakkaa aina kymmeniä kiloja. Reittejä ja saarien nimiä opin Paulilta. Rankkaa hommaa oli vetää rääkiverkkoja syvältä silakkoineen, no senkin oppi. Aamupimeässä sitten Pauli lähti ajamaan saarten sekaan ja kotiin. Näytti minusta ihan mahdottomalta. Paulilla oli kokemusta jo monessa polvessa. Valot pois ja kohti jotain valoa ja sitten jotain minulle ihan vierasta silhuettia. Aamulla viideltä oltiin silti kotisaarella ja verkkojen puhdistus jäi pariksi tunniksi.

Samana vuonna olin mukana rakentamassa Satakunnan Osuuskaupalle rantasaunan Yyterin sannoille, aivan vesirajan liepeille. Viidessä vuodessa tuuli vei hiekat ympäriltä ja kivijalat osin kaatuivat. Taas tuli kokemusta merestä. 

Siirryttyäni Hankkijan palvelukseen sain tehtäväkseni mm. venekaupan, myimme Monarkin veneitä Kokkolasta ja Suomisen puuveneitä ja norjalaisia isoja purjeveneitä sekä Joensuulaista Joe 17 purjevenettä. Perämoottoreita ja keskimoottoreita ja edustimme Porissa Häggvistin potkureita ja akselistoja. Koeajoja ja esittelyitä neljä vuotta. Alueena meri Raumalta Merikarvialle ja Säkylän Pyhäjärvi. Hankkijan johtaja Niilo Saarinen värväsi minut katselemaan mereltä tonttia tai huvilaa henkilökuntakerholle, Laviassa järven rannalla olevan vuokramökin tilalle. 

Kaksi löytyi mielestäni sopivia. Pieni saari Olkiluodon kupeessa ja Ahlaisten Giselössä oleva Lokin kalastajatila. No Olkiluoto osoittautui jo varatuksi jollekin suuremmalle ja minut lähetettiin Oiva Heliön luo, joka välitti Lokin tilaa. Varasin sen ja sanoin ostavani itse, jos porukka ei paikkaa huoli. Kerholle se meni, mutta Heliö kertoi Norsvälsöössä olevan Venerannan perikunnan tontteja myynnissä.  Kävin katsastamassa tontit kahden kaverini, Vahalan ja Ristolaisen kanssa. Sieltä ostimme tontit v. 1967.  

Tontteihin ei kuulunut osuutta yhteisiin, mutta kalastuskunnan luvalla aloimme porukalla kalastuksen välittömästi,katiskoilla, verkoilla ja heittouistimilla. Kalaa tuli hyvin. Rakentelin hiljakseen mökkiä ja niin teki työkaverinikin. Talkoita pidettiin. Myin sitten 1972 Merikarvialla olevan huvilani ja perhe alkoi viettää kesiä Norsvälsöössä.1980 ostimme Vahalan kanssa kimpassa Ulssonin perikunnalta koko Norsvälsöön tilan, papereiden mukaan 12,2 ha. Eihän sitä ollut kuin 9,6 ha,Haclinien ja Petterssonin sekä Harellin tilat lohkottiin sitten 1984. Vahala luopui omistuksestaan kun olimme rakentaneet yhden huvilan ja lisälupia ei saatu. Yritin sitten sitkeästi lisälupia, Sippolalle saatiin ja korkeimmasta hallinto-oikeudesta vielä yksi.

Kalastuskunnan esimieheksi 

Kalastuskunnan varapuheenjohtajaksi tulin 1900 luvun lopulla. Aimo Tammivuori hoiteli kokoukset ja kalamerkit, istutuksien tilaukset ym. Minulle jäi kalastuspaikkojen käytännön vahtiminen. Paikoista oli aina talvella pientä kinaa. Lopulta menin talvella jäitä pitkin ja sovin kaikkien kanssa, missä kukin kalastaa. Tein siitä kartankin.  Ammattikalastajia oli vielä yli kymmenen ja sekaan tuli muutama osakaskin sekä aina joku luvatonkin. Sovulla riitoja hoidettiin Tammivuoren kanssa. Aimo lähetti mielellään puhuttelevan kirjeen rikkomuksia tehneille ja maksuistaan luistaneille. 

Baablingin omistaja Heinonen pyrki käyttämään oman käden oikeutta valvonnassa, vaikka ei ollut osakaskaan. Hän uhkasi poliisiakin aseella kun hän oli pikkusaarella maisemia katselemassa, löi pilkkijän termospullon hajalle tämän ollessa samalla pikku saarella kahvia juomassa. Porin poliisikin häntä kuulusteli, mutta siihen ne riidat jäi. Erosi sitten kalastajista, maksamatta enää maksujaan, mutta palasi taas myöhemmin. Nuori Salminen jätti kaksi kertaa verkkonsa keväällä veteen. Olivat kaloja täynnä ja nostettiin sitten kiville omin luvin. Kuha ei koskaan tiennyt kalastaako vai ei. Hän kävi säännöllisesti töissä ja päätöksen teko oli vaikeaa. Palasi lopulta kalastamaan ja maksutkin saatiin joskus. Ahlaisista kumiliikkeen poika Porista pyrki ensin meille kalastajaksi mutta ei otettu. Kalasti sitten muutamana vuotena luvatta Haarakarin vesillä. Forsten pyrki myös usein kalastajaksi. Suurin pyytäjä oli kalastuksen valvojamme Pauli Helenius. Hänellä oli perinteisiä suurrysiä viikien pohjassa viisikin kappaletta. Häntäkin lopulta huomautettiin rysien jättämisestä kesäksi paikoilleen. Olivat kalaa piukassa ja mätänivät kevään lämmössä. Ikäähän Paulilla oli tuolloin jo paljon. 

Haukea istutettiin edelleen ja sitä oli. Kun ehti keväällä toukokuun toisella viikolla saareen, sai katiskoillakin enemmän kuin tarpeeksi. Samoin heittouistimella juhannukseen asti. Ahvensaaliit vaihtelivat vuosittain ja kuhaa oli vähän. Jotain tapahtui olosuhteissa, kuha lisääntyi koko Selkämerellä ja Saaristomerellä siitä tuli vähitellen tärkein saaliskala. Myöskin ns. ahvenheinä lisääntyi voimakkaasti, kunnes kääntyi taas väheneväksi 2010 luvun aikoihin.

Yhteisellä asialla 

Tammivuoren asuessa Helsingissä, hoidin kalastuskunnan edustuksia Kalatalouskeskuksessa ja Porin kalastusalueella. Päädyin sielläkin puheenjohtajaksi. Jaoimme kasvavia kalastuskorttivaroja kalastuskunnille tien varteen, ja käytimme saman summan kuhan ja meritaimenen istutuksiin. Nyt sain ne ohjatuksi Anttooran sillalle ja siltojen tien varteen. Myöhemmin istutukset ovat siirtyneet Preiviikinlahdelle, kun tutkimuksen mukaan siirtyvät pohjoisessa merivirrassa n. 30 km pohjoiseen. Merilohen ja suurempien meritaimenistukset hoiti Turun TE keskus. Nekin istutettiin ohjauksessani ainakin kymmenen vuotta Ahlaisiin ja siltojen tien tuntumaan. 

Yhteistyö kalatalouskeskuksen kanssa jäi vaatimattomaksi, milloinkaan eivät olleet kiinnostuneita kokouksistamme tai suunnitelmistammeAmmattikalastajien neuvontakin siirtyi muiden ja Turun Ely- keskuksen hoitoonAvustukset jäivät hakematta ja kalastuskorttivaroista saatavat kalatalouden kehittämisvarat suuntautuivat Pyhäjärvelle. Vähitellen Porin seudun ammattikalastus rapautui nopeammin kuin muualla. Kymmentä kalaa myyvää ammattimiestä ei enää löydy.  

Tehtävieni takia kävin monilla kokousristeilyillä, seurasin alan tutkimusta ja lainsäädännön kehitystäSain seurata pilkkilain lähetekeskustelua lehteriltä ollessani eduskunnan palkkalistoilla kymmenen vuoden ajan. Pilkkilaki vapautti sitten kalastuksen perusteellisesti jokamiehen oikeudeksi. Valvontakin rapautui kun oletettiin kaikkien olevan oikealla asialla. Myöhemmin tuli vielä viehekalastuksen vapautukset kahdessa vaiheessa.

Saaristossa tapahtui 

Menneiden aikojen pirtuliikenteestä kuulin aina tarinoita. On kerrottu Poriin rakennetun kerrostaloja pirturahoilla ja saaristoonkin kunnon taloja. Niistä lopulta paikkakuntalaiset tietävät enemmän. Opettaja Jaakko Lehtonen Ahlaisista on tutkinut tätä puolta.

Maanpuolustuksessakin Ahlaisten saaristolla on ollut omat tarinansa. Talvella 1917 Saksasta tullut valkoisten aselaiva odotti Porin edustalla kaksi päivää aseiden noutajia. Vaasaan laiva sitten meni purettavaksi yön hetkinä ja valkoiset saivat aseensa. Pohjalaisilla oli kanttia noutaa pikku veneiillä lasti talteen. Myöhemmin sitten asekätkentään ja suomalaisten sotapäiväkirjojen sekä karttojen vientiin Tukholmaan, turvaan valvontakomission pitkältä kädeltä liittyen Stella Polaris-operaatioon mikä osti tukikohtia Suomen rannikolta Torniosta Viipuriin. Tässä oli mukana Wäkkärän saaristokin.  

Oma tarinansa on vielä laivojen rakentaminen Pikkuväkkärän varvissa. Kaksi laivaa siinä rakennettiin 1900 –luvun puolella, Svea ja Aave. Nimet lainattiin Hakclinin tuhoutuneilta laivoilta. Ainakin toisessa oli mukana Kalle Rantasärkkä osaomistajana ja rakentajana. Kalle vieraili 1978 Ahomaan huvilalla ja kertoi tarinan. Iso rengas on vielä muistona varustelupaikasta. 

Laivat valmistettiin omin voimin pienellä porukalla. Ainakin toiseen ostettiin Laviasta, Noormarkusta ja Kullaalta tervatynnyreitä laiva täyteen. Kahteen mieheen purjehdittiin Tukholmaan. Kaksi tynnyriä saatiin menemään, toinen satamamaksuun ja toinen ruuan ostoon. Rautaiset höyrylaivat olivat vallanneet markkinat laivoja rakentaessa ja tervakauppa tyrehtyi. Samoin kävi Rantasärkän mukaan Oulussakin. Rantasärkän vierailun aikana Ahomaa sai puhuttua vanhan seka-auton Oulun automuseoon. Sitä oli säilytetty pari vuosikymmentäRantasärkän tallissa ja oli jo vähän huonossa hapessa. Se on nähtävänä edelleen Oulussa. 

Ahomaan kavereita oli Samppa Malmikin, hänellä oli lentolupakirja ja lupa käyttää Gustaf Rosenlewin vesitasoa. Vieraili sitten ainakin neljänä kesänä meidän laiturissamme ja lennätti meitä tutustumaan saaristoon. Lapset tykkäsivät. Yhtenä vuotena Malmi lennätti Lions vaihto-oppilaansa katsomaan meidän vaihto oppilaita. Huono oli kielitaitoni silloinkin, mutta ymmärsin hollantilaispojan sanovan meidän tulleen viimeksi puusta, kun asumme tällaisissa mökeissä meren saaressa ja syövän käsin isoa savuhaukea. Epäilen melkoisen osan Ahlaisten historiaa oleva Salmisen jäljiltä Ekenbergin vintillä, Salminen oli valtuuston puheenjohtaja.

Terveisin Aulis Laakso

Saaristomaisema